Lens Politican ennakkonäytöksessä Atomin paluu

Mika Taanilan ja Jussi Eerolan pitkä dokumenttielokuva Atomin paluu saa ensi-iltansa Suomessa yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politican ennakkonäytöksessä Kino Sherylissä 3.11.2015. Näytöksen päätteeksi pidetään Q&A, jossa elokuvantekijät vastaavat yleisön kysymyksiin.

Elokuvassa seurataan Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikön rakentamista lähes vuosikymmenen ajan. Eurajoella eletään iskulauseen mukaan "energistä elämää", mutta odotettua uutta kultaryntäystä ei voimalan myötä tullutkaan. Viimeisimmän tiedon mukaan vuosia aikataulusta myöhässä oleva rakennusfarssi päättyy aikaisintaan 2018.

Elokuvassa käytetty time lapse -tekniikka korostaa projektin perimmäistä vääjäämättömyyttä ja saa työmaan näyttämään Pan Sonicin musiikin tahtiin sykkivältä synkeältä mikrokosmokselta. Jotakin todella on tapahtumassa, mutta kuka – jos kukaan – kaikkea oikein hallitsee?

Tilannekomiikan tajulla siunatun Atomin paluun teemoiksi nousevat ydinvoiman retoriikka ja vallankäytön mekanismit. Suomalais-saksalaisen yhteistuotannon kansainvälinen ensi-ilta oli Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2015.

Näytöksen lipunmyynti alkaa 20.10.2015 Kino Sherylin verkkokaupassa.

Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan 26.10. osoitteessa www.lenspolitica.net.

Kino Sheryl

Hämeentie 135

kinosheryl.fi

Andorra & Dubrovnik

Eerikinkatu 11

www.andorra.fi

HAM Helsingin taidemuseo

Eteläinen Rautatiekatu 8

www.hamhelsinki.fi

WHS Teatteri Union

Siltavuorenranta 18

www.teatteriunion.fi

Kulttuurikeskus Sähinä

Heikkiläntie 10

facebook.com/sahinahelsinki

Pääyhteistyökumppanit

Go To Top