Teemu Mäki tarkastelee elokuvassaan Hulluus ja yhteiskunta surmaväkivallan suhdetta hulluuden tai sairauden käsitteeseen. Tämä tapahtuu kuvailemalla Anders Behring Breivikin tapausta vuodelta 2011 ja ranskalaisen ajattelijan Michel Foucault´n fokuksessa aikanaan ollutta Pierre Rivièrin tapausta vuodelta 1835. Myös Foucault´n boheemi ja eksentrinen hahmo on elokuvassa mukana.

Elokuvan jännite syntyy näiden kahden tapauksen eriskummallisesta ja kammottavasta luonteesta.  Rivière surmasi oman kuvauksensa mukaan harkitusti äitinsä, sisarensa ja veljensä motiivinaan halu vapauttaa isänsä kärsimyksistä.  Breivik taas surmasi selkeän harkitusti poliittisiksi luonnehtimiensa motiivien pohjalta 77 itselleen tuntematonta henkilöä.

Tragedioihin ei elokuvassa varsinaisesti oteta kantaa, vaan ne kuvataan. Michel Foucault näyttäytyy hedonismia ylistävänä älykkönä, joka kritisoi oikeuspsykiatrian historiallista roolia yhteiskunnallisen pakkovallan välineenä.

Oikeuspsykiatrisesta näkökulmasta tapauksia yhdistää tekojen poikkeuksellinen luonne ja osittainen vaikeatulkintaisuus. Vankilatuomioon johtava arvio syyntakeisuudesta ja sairaalahoitoon johtava arvio syyntakeettomuudesta on lähes aina mahdollista perustella selkeästi ja riidattomasti selvittämällä väkivallantekijän elämänkaari ja hänen terveydentilansa juurta jaksain.  On kuitenkin olemassa harvinaisia tapauksia, joissa ollaan näiden kategorioiden rajalla. Suomen laissa vuodesta 1889 ollut mahdollisuus alentuneen syyntakeisuuden perusteella annettavaan tavanomaista lyhyempään vankeusrangaistukseen taas on paradoksaalinen. Ratkaisuun ei liity hoitovelvoitetta, ja tavanomaista vaarallisempi väkivallantekijä saattaa olla vapaana ja vailla valvontaa tavanomaista nopeammin. Siksi tätä mahdollisuutta käytetään harvoin, ja useimmat oikeuspsykiatrit olisivat valmiit siitä luopumaankin.

Norjan oikeuspsykiatrinen järjestelmä on ratkaisevasti suomalaista heikompi. Mielentilatutkimukset tehdään hyvin vaihtelevissa oloissa, eikä tekijöiden koulutusta tai menetelmiä ole standardoitu ja tarkoin valvottu kuten Suomessa. Voidaankin olla lähes täysin varmoja siitä, ettei Breivikin ensimmäisen mielentilatutkimuksen virheellistä, asianomaisen bisarriin rooliottoon nojannutta skitsofreniadiagnoosia olisi tehty Suomessa. Yli neljän vuoden seurantahan on varmistanut, ettei hänen tapauksessaan ole kysymys psykoottisesta sairaudesta.

Mielisairaiden harhojensa nojalla tekemät rikokset kohdistuvat yleensäkin vain äärimmäisen harvoin muihin kuin omaisiin tai asuinkumppaneihin.  Ne tehdään tyypillisesti psykoottisen kauhun vallassa, harkinnatta ja tilapäisasein. Tuntemattomaan kohdistuvia psykoottisen tekemiä henkirikoksia ilmenee yksi 14,3 miljoonaa henkilövuotta kohden, eli suomalaisittain tai norjalaisittain tapaus kahdessa tai kolmessa vuodessa. Kokonaisuudessaan Suomessa on henkirikoksia ollut keskimäärin yli 100 tapausta vuosittain. Kaikista henkirikoksista yksi kymmenestä on psykoottisen tekemä.

Rivièren tapaus muistuttaakin paljon enemmän tyypillistä psykoottisen tekemää hengenriistoa kuin Breivikin suunnittelema systemaattinen joukkomurha, ja hänen historiaan kirjautuneessa tarinassaan on paljon psykoosiin viittaavia piirteitä. Tosin nykyisin Suomessa psykoottistenkin tekemistä henkirikoksista kolmessa neljästä on mukana päihdeongelma, psykoosisairautta edeltänyt persoonallisuushäiriö tai molemmat, jolloin pelkän psykoosisairauden selitysosuus on pieni.

Psykiatria on käytännönläheinen lääketieteen erikoisala. Tiedämme, että ensipsykoosiin sairastumisen yhteydessä koholla oleva henkirikosriski pienenee psykiatrisen hoidon, mm. antipsykoottisen lääkityksen avulla viidestoistaosaan. Jos siis naapuriinne on tulossa normaalein lääketieteellisin perustein hoitoa tarjoava kuntoutuskoti, niin älkää peljätkö. Kaiken todennäköisyyden mukaan olette itse vaarallisempia.

Vaaran paikka on silloin, kun psykoosia yritetään hoitaa homeopatialla, yrteillä tai rukouksilla. Omaisten kuolemantapauksia tällaisten puoskarointien ja heitteillejättöjen jäljiltä tunnetaan Suomessa myös viime vuosilta.

Lähtöoletuksena mielentilatutkimuksessa on täysi syyntakeisuus, ja syyntakeettomuudesta täytyy olla vakuuttava ja kansankielisesti selitettävissä oleva näyttö. Järjestelmämme toimii hyvin poimiessaan psykoosin motivoimien väkivallantekojen tekijät progressiiviseen, useita vuosia mutta joskus hyvin harvoin loppuelämänkin kestävään kuntouttavaan hoitoon vankilan sijasta. Se tapahtuu yleensä Niuvanniemen tai Vanhan Vaasan sairaaloissa. Siitä taas vapaudutaan THL:n valvomassa kaksiportaisessa prosessissa avohoitoon vasta kun sairaus ja sen omatoiminen hoito ovat niin hyvin hallinnassa, ettei väkivaltariskiä ole näköpiirissä.  Tämä estää rikosten uusiutumista olennaisesti paremmin kuin vankeus, josta vapaudutaan etukäteen määräytyvänä päivänä ilman todennettua muutosta. Järjestelmä säästää inhimillistä kärsimystä monin tavoin. Rajatapausten ongelmaankin suhtaudutaan pragmaattisesti:  asianomainen joutuu vankilaan, ja jos sairaus pahenee eikä ole vankilaoloissa hoidettavissa, niin tuomion täytäntöönpano keskeytetään ja progressiivinen tahdosta riippumaton sairaalahoito odottaa.

Michel Foucault´n kontrolliyhteiskuntaa ja laitospsykiatriaa kohtaan aikanaan esittämä kritiikki tuntuu oikeuspsykiatrin kannalta nojatuoliteoretisoinnilta jolla ei ole käytännön sovellutuksia, vaikka eettisiä kysymyksiä onkin aika ajoin hyvä punnita eri kannoilta. Hänen tulkinnoissaan lähestulkoon sivuutetaan myös se puoli, että 1800-luvulta asti olemassa olleet turvalaitokset ja sairaalat ovat kyllä tarjonneet myös apua ja suojaa kaikkein heikoimmille. He näet elivät maailmassa, joka oli muutenkin monelle joko kylmällä tavalla raaka tai säälimättömän kontrolloiva. Hoitojärjestelmien rakentamista motivoivat sekä kontrollin tarve että filantropia.

On olemassa hyvin pätevien ammattihistorioitsijoiden kirjoittamia psykiatrian historiaa koskevia kokonaisesityksiä, joissa Foucault ei esiinny edes alaviitteessä. Ymmärtääkseni näin on siksi, ettei tämän radikaalin filosofin katsota perustaneen näkemyksiään systemaattiseen historiantutkimukseen vaan ennemminkin mielikuvien lentoon.

Hannu Lauerma

lääket. tri, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti

vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala

dosentti, Turun yliopisto

Kino Sheryl

Hämeentie 135

kinosheryl.fi

Andorra & Dubrovnik

Eerikinkatu 11

www.andorra.fi

HAM Helsingin taidemuseo

Eteläinen Rautatiekatu 8

www.hamhelsinki.fi

WHS Teatteri Union

Siltavuorenranta 18

www.teatteriunion.fi

Kulttuurikeskus Sähinä

Heikkiläntie 10

facebook.com/sahinahelsinki

Pääyhteistyökumppanit

Go To Top