Lapsuuden synkkä puoli

Lapsuuden synkkä puoli

"Valokuvasarja Lastenhuoneessa sai alkunsa 11. syyskuuta 2001. Koko maailma katsoi suorana televisiolähetyksenä matkustajalentokoneen iskeytymistä WTC-torniin. Hetkeä myöhemmin tornit sortuivat. Sen jälkeen videot ja kuvat tapahtumista tulvivat viikkojen ja kuukausien ajan kaikkialta. Ne jäivät pysyväksi osaksi kulttuuriamme."

Kanadalaisen valokuvataitelija Jonathan Hobinin kuvat toisintavat kansainvälisestä mediasta tuttuja kohtauksia. WTC-tornien terrorihyökkäyksen lisäksi esimerkiksi Irakin Abu Ghraibin vankilan kidutuskohtausta. Hobinin teoksissa näitä toisintoja esittävät leikkivät lapset.

Elokuvaohjaaja Gazan tilanteesta: "Jos heitä edes kohdeltaisiin ihmisarvoisesti"

 Elokuvaohjaaja Gazan tilanteesta:

Elokuvaohjaaja Eliyahu Ungar-Sargon kasvoi hyvin uskonnollisessa ortodoksijuutalaisessa kodissa. Nyt hän puolustaa palestiinalaisten ihmisoikeuksia.

A People Without A Land esittelee Israelin ja Palestiinan konfliktia, lähihistoriaa ja nykyhetkeä. Elokuvassa käydään läpi kokemuksia ja ajatuksia kansojen välisen rinnakkainelon mahdollisuuksista ja haasteista.

Lapsen etu

 Lapsen etu

Margreth Olin kuvaa dokumentissaan Nowhere Home norjalaisen turvapaikkapolitiikan uhreiksi joutuneiden pakolaislasten elämää.

Nuorten tilanteet tulevat katsojaa ajoittain sen verran lähelle, että dokumentti ei ole aivan helppoa katsottavaa. Se on kuitenkin realistinen johdanto eurooppalaisten valtioiden turvapaikkajärjestelmän todellisuuteen.

Hymyilevän kuningattaren suojeluksessa

 Hymyilevän kuningattaren suojeluksessa

Michael Moorcockin steampunk-klassikko Ilmojen sotaherra kuvaa vaihtoehtoista tulevaisuutta, jossa ensimmäinen maailmansota jäi käymättä, eikä brittiläinen imperiumi koskaan hajonnut. Romaanissa eletään 1970-luvun alkua, jossa brittiläistä Intiaa hallitaan yhä hajota ja hallitse -periaatteella.

Todellisessa maailmassa muodollinen imperiumi on hajonnut, mutta Ison-Britannian intressejä puolustetaan edelleen myös asein. Nepalista värvättävien Gurkha-erikoisjoukkojen kohteena ovat muun muassa Afrikan maat, Irak ja Afganistan. Etulinjassa nepalilaiset kuolonuhrit on helpompi sietää kuin brittiläiset.

Minne raha menee?

 Minne raha menee?

2010-luvun pankkikriisin jälkiselvittelyjä seuratessa tuntuu, että maailmasta loppuu raha. Sitä ei riitä yliopistoille, sairaaloille, teiden korjaukseen tai päivähoitoon. Sitä ei oikein riitä opiskelijoille eikä sitä ainakaan meinaa riittää kaikille Euroopan kymmenille miljoonille vanhuksille. Raha hupenee valtioilta kuin vesi kylpyammeessa, joten pohjassa on oltava reikä.

Docventuresin tärpit Lens Politicaan

 Docventuresin tärpit Lens Politicaan

Docventures tutustui Lens Politican ohjelmaan ja valitsi leffojen joukosta muutaman. Rikun & Tunnan suositukset alla!

15 vuoden kuluessa miljardi kiinalaista elää kaupungeissa

15 vuoden kuluessa miljardi kiinalaista elää kaupungeissa

Ekopolis on Anna-Karin Grönroosin ohjaama dokumentti Eero Paloheimon ekokaupunkiprojektista Kiinassa. Samalla se on tarina ympäristöherätyksen saaneesta jättiläisestä, jossa punainen kommunismi on kääntymässä vihreäksi demokratiaksi. Ainakin melkein.

Kiellettyä taidetta Venäjältä 21.11.–15.12.

 Kiellettyä taidetta Venäjältä 21.11.-15.12.

Konstantin Altunin nousi elokuussa maailmanmaineeseen maalauksellaan, joka on nyt takavarikoituna Pietarissa. Teos, Irvikuva / Travesty, esittää Venäjän voimakaksikkoa, Vladimir Putinia ja Dmitri Medvedeviä pukeutuneina naisten alusasuihin. Kyseinen teos yhdessä kolmen muun maalauksen kanssa takavarikoitiin Vallan museon näyttelystä epäiltynä lainvastaisesta sisällöstä ja esivallan ivaamisesta. Tällaista kuvataiteen sensuuria ei muualla maailmassa ilmene juuri lainkaan.

Onko minulla oikeus sukupuoleeni ja kehooni?

Onko minulla oikeus sukupuoleeni ja kehooni?

Riikka Kaihovaaran Jotain siltä väliltä -dokumentin päähenkilön Ninon tarina on ainutlaatuinen, kuten jokaisen ihmisen tarina, ja samalla tyypillinen sukupuoliristiriitaa kokevalle henkilölle. Jos oma sukupuoli ei ole sama kuin se, mikä on merkitty henkilötunnukseen, Suomessa joutuu yhä lääketieteen armoille. Dokumentti kertoo siitä, miten paljon ahdistusta sukupuolikarsinat voivat aiheuttaa.

Puhe- ja kurkkulaulua

Puhe- ja kurkkulaulua

Mongolian Bling ei ole hassutteluparaati, jonka sen saattaisi olettaa olevan. Se ei ole kuvaus toisiinsa liittymättömien kulttuurien kohtaamisesta, jossa naureskellaan toiseutta edustaville muukalaisille, jotka toisintavat kömpelösti läntistä populaarikulttuuria. Tietenkin hiphop mukautuu myös mongolialaiseen kulttuuriin siinä missä vaikkapa suomalaiseenkin.

Kino Sheryl

Hämeentie 135

kinosheryl.fi

Andorra & Dubrovnik

Eerikinkatu 11

www.andorra.fi

HAM Helsingin taidemuseo

Eteläinen Rautatiekatu 8

www.hamhelsinki.fi

WHS Teatteri Union

Siltavuorenranta 18

www.teatteriunion.fi

Kulttuurikeskus Sähinä

Heikkiläntie 10

facebook.com/sahinahelsinki

Pääyhteistyökumppanit

Go To Top